Mainos

Trump esiintyi Bill Clintonia häirinnästä syyttäneiden naisten kanssa – "Hillary Clinton uhkaili minua"

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump yllätti juuri ennen presidenttiehdokkaiden vaaliväittelyä pitämällä tiedotustilaisuuden, jossa hän esiintyi demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin puolisoa Bill Clintonia seksuaalisesta häirinnästä syyttävien naisten kanssa.

Trump kutsui lehdistötilaisuuteensa neljä naista. Heistä kolme on syyttänyt Bill Clintonia ahdistelusta ja yksi Hillary Clintonia puolisonsa uhrien mustamaalauksesta sekä Bill Clintonin tekojen puolustelusta.

Trumpin rinnalla esiintyivät Paula Jones ja Kathleen Willey, jotka ovat syyttäneet Bill Clintonia ahdistelusta, Juanita Broaddrick, joka puolestaan on syyttänyt Bill Clintonia raiskauksesta ja Kathy Shelton, joka on syyttänyt Hillary Clintonia puolisonsa puolustelusta. Nelikon odotetaan myös olevan yleisössä, kun presidenttiehdokkaat tapaavat tänään toista kertaa vaaliväittelylavalla.

Trumpin rinnalla lyhyessä tilaisuudessa esiintyneet naiset ilmaisivat kaikki lyhyissä puheenvuoroissa tukensa Trumpille.

– Teot ovat pahempia kuin sanat, Broaddrick sanoi tilaisuudessa, jonka videointi julkaistiin muun muassa Trumpin Facebook-sivuilla.

– Donald Trump on saattanut sanoa pahoja sanoja, mutta Bill Clinton raiskasi minut ja Hillary Clinton uhkaili minua, eikä näitä asioita voi mielestäni edes verrata, hän jatkoi. 
Lehdistötilaisuutta pidetään Trumpin vastavetona kohulle, joka nousi hänen omista naisia halventavista kommenteistaan vuonna 2005 kuvatulla videolla.

Clintonin kampanja: Trump jatkaa vajoamistaan 

Demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin tukijoukot ovat kokoontuneet viime hetkellä ennen presidenttiehdokkaiden väittelyä hiomaan strategiaansa, kertoo uutiskanava CNN.

Clintonin väittelytiimin johto on CNN:n mukaan saapunut väittelypaikalle. Tiimi pohtinee Clintonin vastausta Trumpin yllätyslehdistötilaisuuteen.

CNN:n haastattelemien Clintonin kampanja-avustajien mukaan Trumpin veto oli yllättävä, eikä siihen oltu osattu kaikesta suunnittelusta huolimatta varautua. Trumpin viime hetken veto ei kuitenkaan avustajien mukana tule horjuttamaan Clintonia.

Clintonin kampanjatiedottaja Jennifer Palmierin julkaiseman lausunnon mukaan kampanjaa ei yllätä se, että Trump "jatkaa vajoamistaan alemmas".

– Hillary Clinton näkee tämän väittelyn mahdollisuutena puhua äänestäjille lavalla ja katsomossa heitä koskettavista asioista, eikä tämä temppu muuta sitä, lausunnossa sanotaan.

– Jos Trump ei näe asiaa samoin, on se hänen häviönsä. Kuten aina, hän (Clinton) on valmistautunut kaikkeen, mitä Trump häntä vastaan saattaa heittää, lausunnossa todetaan.

Oliko Trumpin teko vastaveto tälle videolle?


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.