Mainos

Trump karkottaisi paperittomat siirtolaiset

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump haluaa karkottaa kaikki paperittomat siirtolaiset maasta.

Trump kertoi asiasta eilen, kun hän julkisti maahanmuutto-ohjelmansa. Hänen mielestään laittomaan siirtolaisuuteen suhtautumista pitää muuttaa täysin.

Hän ei kuitenkaan tarkentanut, miten maassa asuvien paperittomien ihmisten tilanne pitäisi ratkaista, jos heillä ei ole paikkaa minne mennä.

– Hoidamme asian heidän kanssaan. Se onnistuu. Neljän vuoden sisällä te haastattelette minua ja sanotte, että teittepä te hyvää työtä, presidentti Trump, hän tokaisi.

Yhdysvalloissa asuu miljoonia laittomasti maahan tulleita siirtolaisia. Suuri osa heistä on kotoisin Meksikosta. 

Trump aiheutti hiljattain kohun, kun hän sanoi Yhdysvaltoihin tulevia meksikolaisia rikollisiksi ja raiskaajiksi. Hän on myös ehdottanut muurin rakentamista maiden väliselle rajalle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.