Mainos

Trump tapaa kiivaan arvostelijansa: Aikooko tarjota merkittävän pestin?

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin on määrä tavata myöhään illalla Suomen aikaa Mitt Romney, joka on Trumpin yksi kovaäänisimmistä republikaaniarvostelijoista.

Romney käy Trumpin pakeilla Bedminsterissä New Jerseyssä, jonne Trump on vetäytynyt viikonlopun ajaksi New Yorkista. Trumpin uskotaan kuulostelevan Romneyn halukkuutta ulkoministerin pestiin. Toinen mahdollinen tarjokas ulkoministeriksi olisi New Yorkin ex-pormestari Rudy Giuliani.  

Trumpilla on vielä täyttämättä toistakymmentä postia hallinnossaan, ja hänen organisaationsa onkin kertonut Trumpin työskentelevän ahkerasti koko viikonlopun.  

Trump ei ole esiintynyt julkisuudessa sitten alkuviikon. Hän on sen sijaan kommentoinut ajankohtaisia tapahtumia ahkerasti Twitterissä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.