Mainos

Trumpin kampanjapäällikköä epäillään pahoinpitelystä: Kävi käsiksi naistoimittajaan

Presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Donald Trumpin kampanjapäällikköä epäillään naistoimittajan lievästä pahoinpitelystä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Corey Lewandowskia syytetään naistoimittajan häirinnästä Trumpin kampanjatapahtumassa tämän kuun alussa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Lewandowski olisi tarttunut naistoimittajaa kädestä vastoin tämän tahtoa.

Reutersin mukaan tapaus tallentui poliisin videolle, jossa näkyy, kuinka Lewandowski tarttuu Trumpin vierellä kävelevän naistoimittajan käteen ja nykäisee häntä taaksepäin. Toimittajan mukaan hänelle jäi tästä mustelmia käteen. Tapaus sattui Trumpin kampanjatapahtumassa tämän kuun alussa.

Uutistoimisto Reuters kertoi ensin Lewandowskin joutuneen pidätetyksi, mutta poliisin mukaan hänet otettiin kiinni ja vapautettiin sen jälkeen odottamaan oikeudenkäyntiä.  

Trumpin edustajien mukaan Lewandowski on viaton ja odottaa innolla oikeuden eteen astumista.

Lewandowski itse syytti Twitterissä toimittajaa vainoharhaiseksi ja väitti, ettei ole koskaan edes tavannut häntä. Poliisin mukaan sillä on kuitenkin käytössä videomateriaalia, joka voi todistaa toimittajan väitteet oikeiksi.   

Otsikkoa ja tekstiä korjattu klo 19.02: STT kertoi alun perin Lewandowskin olevan syytettynä seksuaalisesta häirinnästä, mutta Reutersin mukaan häntä epäillään lievästä pahoinpitelystä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.