Mainos

Trumpin kiiltokuvamaisesta lapsikatraasta valttikortti? – "En tiennyt heidän olevan näin päteviä"

Donald Trumpin viisipäinen lapsikatras saattaa olla yksi miehen suurimmista valttikorteista Yhdysvaltain tulevissa presidentinvaaleissa.

Korrektisti puhuvat, hyvätapaiset ja menestyneet bisnessuvun vesat pehmentävät kiihkoilijana tunnetun isänsä julkisuuskuvaa ja puolustavat tätä kriitikoiden hyökkäyksiltä ylistyssanoin.

Voi olla, että asioiden laita on tullut yllätyksenä myös Trumpille itselleen. Vielä reilut 25 vuotta sitten hän suhtautui lastensa tulevaisuudennäkymiin melko pessimistisesti.

– Tilastollisesti minun lapsillani on todella huonot näkymät. Menestyneiden ihmisten lapset ovat yleensä hyvin, hyvin ongelmaisia, eivät menestyneitä, hän totesi Playboy-lehden haastattelussa vuonna 1990.

Noihin aikoihin Trump oli jo ehtinyt kartuttaa massiivisen omaisuuden ja omaksua kiinteistömogulin elkeet.

Trump-logoin koristellut rakennukset reunustivat katuja niin Manhattanilla kuin Atlantic Cityssäkin. Mies omisti lentoyhtiön ja vietti lomansa lähes 100-metrisellä luksusjahdillaan. Joidenkin arvioiden mukaan hän oli miljardin dollarin arvoinen mies, mahdollisesti jopa kolmen.

Isän jalanjäljissä

Trumpin kaksi poikaa, Donald Jr. ja Eric sekä tytär Ivanka ovat perua miehen ensimmäisestä, vuonna 1991 päättyneestä avioliitosta Ivana Trumpin kanssa.

Miehen neljäs lapsi, nykyään 22-vuotias Tiffany syntyi Trumpin ja Marla Mapesin avioliiton aikana. Lisäksi Trumpilla on 10-vuotias poika, Barron, nykyisen vaimonsa Melanie Trumpin kanssa.

Trumpin kolme vanhinta lasta työskentelevät johtotehtävissä Trump-kiinteistökonsernissa.

Donald Jr. hallinnoi yhtiön omistamia kiinteistöjä, Ivanka valvoo perheen hotellien liiketoimintaa ja Eric hoitaa Trump-konsernin omistamia golf-sijoituksia.

Isänsä leivissä työskentelyn lisäksi he ovat onnistuneet kehittelemään myös tuottoisia sivubisneksiä.  

Eric pyörittää Charlottesvillessä, Yhdysvaltojen Virginiassa sijaitsevaa Trump Winery -viinitilaa ja hyväntekeväisyyssäätiötä, joka on tehnyt miljoonalahjoituksia lastensairaalaan.

Ivanka on kiepauttanut Trump-brändin omiin nimiinsä ja lanseerannut uranaisille markkinoidut koru-, kenkä- ja vaatemallistot.

Lapsista toisiksi nuorin, 22-vuotias Tiffany, valmistui vastikään Pennsylvanian yliopistosta, isänsä entisestä opinahjosta ja on kertonut haaveilevansa muoti- tai musiikkialalle hyppäämisestä. Ivankan kerrotaan järjestelleen siskolleen harjoittelupaikan maineikkaassa Vogue-muotilehdessä.

Kaikki Trumpin lapsista ovat tavalla tai toisella kulkeneet isänsä jalanjäljissä.

Tiffanyn lisäksi myös Ivanka ja Donald Jr. ovat valmistuneet Pennsylvanian yliopiston maineikkaasta bisneskoulusta, josta Donald vanhempi valmistui vuonna 1968. 

Eniten isäänsä muistuttaa kuitenkin perheen nuorimmainen, ainakin Trumpin nykyisen vaimon mukaan.

– Hän rakastaa rakennella jotain, pistää sen palasiksi ja rakentaa sitten jotain muuta. Joskus kutsun häntä pikku-Donaldiksi, Melanie Trump kertoi Parenting.com -verkkosivustolle antamassaan haastattelussa.  

Ei pelkkiä kiiltokuvapoikia ja -tyttöjä

Vaikka Trumpin lapset esitellään usein miltei pyhimyksinä, he ovat välillä paljastaneet itsestään myös rosoisempia puolia.

Vuonna 2004 New York -lehdessä julkaistussa artikkelissa Donald nuorempi kertoi vauhdikkaista opiskeluvuosistaan. Alkoholiin menevällä ja omanarvontuntoisella nuorella miehellä oli tuolloin usein taipumus ajautua tappeluihin opiskelutovereidensa kanssa.

– Minulla oli tapana juoda paljon ja juhlia melko rankasti, eivätkä ne olleet asioita, joissa olisin ollut erityisen taitava, Donald Jr. pohti.

Donald Jr. nousi otsikkoihin myös vuonna 2012 poseerattuaan afrikannorsun irtileikattu häntä kädessään.

Veljensä Ericin kanssa Zimbabwessa metsästysmatkalla ollut mies joutui median ryöpytettäväksi, sillä eläin on nykyään uhanalainen. Norsun lisäksi luodista saivat saaliskuvien perusteella ainakin leopardi, puhveli ja krokotiili.

Ivanka ja Eric olivat yleisen ivan kohteena kuluvan vuoden toukokuussa, kun he unohtivat rekisteröityä äänestäjiksi New Yorkin esivaaleissa. Kaksikko ei saanut jättää kannatusääntä omalle isälleen.

– Heillä oli runsaasti aikaa rekisteröityä ja he olivat tietämättömiä säännöistä, joten he tuntevat olonsa erittäin, erittäin syyllisiksi Donald Trump kommentoi tapausta uutiskanava Fox Newsille.

Ivanka on ollut julkisuudessa nolossa valossa myös muotibrändiinsä liittyen. Viranomaiset vetivät naisen mallistoon kuuluvia huiveja markkinoilta, sillä ne osoittautuivat äärimmäisen tulenaroiksi.

Huivien paloturvallisuusriskiksi luokiteltua materiaalia enemmän Ivanka sai kuitenkin kuittailua siitä, että huivit oli valmistettu Kiinassa, sillä isä-Trump on vaalikampanjansa aikana kritisoinut äänekkäästi amerikkalaisten työpaikkojen karkaamista halpatyövoimamaihin.

"En koskaan tiennyt, että he ovat näin päteviä"

Kaikesta mediahuomiosta ja isänsä vaihderikkaasta rakkauselämästä huolimatta Trumpin lapset ovat varttuneet ainakin julkisuudessa korrektisti esiintyviksi ja hyvätapaisiksi, ennen kaikkea isäänsä tasapainoisemmiksi hahmoiksi.

He ovatkin ehkä isänsä merkittävimpiä sanansaattajia. He pehmentävät kiihkoilusta ja jyrkistä mielipiteistään tunnetun liikemiehen julkisuuskuvaa.

Kiinteistömoguli onkin joutunut myöntämään olleensa väärässä manatessaan lastensa tulevaisuutta.

– Tiesin, että lapseni ovat päteviä. En vain koskaan tiennyt, että he ovat näin päteviä, miehen kerrotaan sanoneen ennen kuin hän nimitti kolme vanhinta lastaan omistamansa Trump-kiinteistökonsernin johtotehtäviin vuonna 2007.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.