Mainos

Trumpin valinta kiihdytti somen hätähuutoja ja aloitti uuden presidenttikampanjan: #Michelle2020

Yhdysvaltain presidentinvaalien skandaalinkäryinen pöly ei ehtinyt läheskään laskeutua, kun maalle oltiin täyttä häkää pestaamassa uutta presidenttiä vuodelle 2020. Sosiaalinen media rynnäköi esiin vain yhtä vaihtoehtoa – nykyisen presidentin Barack Obaman puolisoa Michelle Obamaa.

Twitterissä aihetunniste #Michelle2020 nousi esiin jo eilen ja rummutuksen odotetaan jatkuvan koko Donald Trumpin nelivuotiskauden.

Michelle Obaman suosio on noussut pilviin etenkin tänä vuonna, jolloin hän on pitänyt useita valovoimaisia puheita muun muassa Hillary Clintonin kampanjan yhteydessä. Erityistä hehkutusta Obaman sai puheestaan demokraattien puoluekokouksessa heinäkuussa.


Hän otti tuolloin Donald Trumpin törkypuheet hampaisiinsa iskulauseella, joka jäi elämään: ”When they go low, we go high”.

Vihapuheeseen ei pidä vastata vihapuheella eikä alentua pilkkaajien tasolle. Tällä ohjenuoralla Obama kertoi miehensä kanssa kasvattaneensa myös lapsiaan, jotka ovat joutuneet pienestä pitäen valtavan julkisen paineen kohteeksi.

Michelle Obaman valintaan vuonna 2020 on kuitenkin muutamia esteitä: Barack Obama on vannonut, ettei hänen vaimonsa asetu ehdolle presidentiksi. Nähtäväksi jää, kuinka paljon taivuttelua demokraateilta tarvitaan, ja kuinka paljon Trumpin toimet kaudellaan vaikuttavat Barack Obaman kahden presidenttikauden perintöön.

Osa Obaman tukijoista uskoo, ettei Michellen tarvitsisi edes aloittaa kunnon kampanjaa – pelkkä ilmoitus asettua ehdolle ja ytimekäs puhe riittäisivät valintaan.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.