Mainos

Trumpin voittopuhe sanasta sanaan: "Meidän on aika yhdistyä yhdeksi kansakunnaksi"

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on juuri pitänyt voitonpuheensa. Trumpin puheessa korostui kansakunnan yhdistäminen.

Alla Trumpin puhe MTV Uutisten käännöksenä. Puheesta on jätetty pois tulevan presidentin puheensa lopuksi esittämät laajat kiitokset.

Donald Trumpin voitonpuhe:

Kiitos. Kiitos paljon kaikille.

Anteeksi, että jouduitte odottamaan, tämä on monimutkaista bisnestä. Oikein paljon kiitoksia, Trump jatkoi yleisön hurratessa.

Olen juuri saanut puhelun Hillary Clintonilta, hän onnitteli meitä – tässä on kyse meistä – voitostamme. Ja minä onnittelin häntä ja hänen perhettään raskaasta kampanjasta. Hän taisteli lujasti. Hillary on tehnyt töitä pitkään ja hartaasti, ja me olemme hänelle isossa kiitollisuudenvelassa hänen palveluksistaan maallemme. Tarkoitan sitä todella vilpittömästi.

Nyt on Amerikan aika parantaa kahtiajaossa syntyneet haavat. Meidän täytyy yhdistyä, republikaanien ja demokraattien ja sitoutumattomien ympäri maan.

Sanon, että meidän on aika tulla yhteen, yhdistyä yhdeksi kansakunnaksi. On aika.

Lupaan kaikille kansalaisille, että tulen olemaan kaikkien amerikkalaisten presidentti. Tämä on kovin tärkeää minulle.

Niille, jotka eivät kannattaneet minua, ja heitäkin oli aika monta, käännyn puoleenne saadakseni teiltä ohjausta ja apua niin, että voimme tehdä töitä yhdessä ja yhdistää suuren kansakuntamme.

Kuten olen sanonut alusta lähtien, meillä ei ollut kampanjaa, vaan pikemminkin uskomaton ja mahtava liike, johon osallistui miljoonia kovaa työtä tehneitä miehiä ja naisia, jotka rakastavat maataan ja haluavat paremman ja valoisamman tulevaisuuden itselleen ja heidän perheelleen.

Tämä on liike koostuu amerikkalaisista joka edustavat kaikkia rotuja, kaikkia uskontoja kaikkia taustoja ja uskomuksia ja jotka haluavat ja odottavat meidän hallituksemme palvelevan kansaa. Ja se tulee palvelemaan kansaa.

Työskentelemällä yhdessä aloitamme kansamme perustan uudistamisen, mitä kiireesti nyt tarvitsemme, ja amerikkalaisen unelman uudistamisen. 

Olen viettänyt koko elämäni bisneksen parissa ja tarkkaillut potentiaalia, jota ei ole käytetty vielä hyväksi, niin projekteissa kuin ihmisissäkin eri puolilla maailmaa. Ja tämä on nyt se, mitä haluan tehdä meidän maamme hyväksi. Valtavaa potentiaalia.

Siitä tulee kaunis asia. Joka ikiselle amerikkalaiselle annetaan mahdollisuus ymmärtää hänen täysi potentiaalinsa. Unohdetut miehet ja naiset maassamme eivät tule enää olemaan unohdettuja.

Me korjaamme kaupunkimme ja rakennamme uudelleen moottoritiemme, siltamme, tunnelimme, lentokenttämme, koulumme ja sairaalamme. Me rakennamme infrastruktuurimme uudelleen.

Ja siitä tulee kaikkein paras. Laitamme miljoonia ihmisiä töihin samalla kun rakennamme uudelleen maamme. Me tulemme viimein pitämään huolen hienoista veteraaneistamme, jotka ovat niin lojaaleja ja jotka olen oppinut tuntemaan niin hyvin tämän 18 kuukauden aikana. Aika, jonka olen viettänyt veteraaniemme kanssa, on ollut yksi suurimmista kunnioistani. Veteraanit ovat uskomattomia ihmisiä.

Aloitamme kansallisen kasvun ohjelman ja uudistamisen. Valjastan kansakuntamme kyvykkäimmät ja parhaat voimamme kaikkien yhteiseksi hyväksi. Se tulee tapahtumaan. Meillä on mahtava taloussuunnitelma, kaksinkertaistamme kasvun ja meistä tulee maailman vahvin talous.

Samaan aikaan tulemme toimeen kaikkien muiden valtioiden kanssa, niiden jotka haluavat tulla toimeen meidän kanssamme. Meille tulee mahtavia suhteita, odotamme mahtavia suhteita.

Mikään unelma ei ole liian iso, mikään haaste ei ole liian suuri. Mikään mitä haluamme tulevaisuudeltamme, ei ole ulottumattomissamme. Amerikka ei tule enää tyytymään mihinkään vähempään kuin parhaaseen.

Meidän täytyy ottaa uudelleen haltuumme kansamme kohtalo ja unelmoida isosti ja uskaliaasti. Meidän täytyy tehdä se. Me tulemme unelmoimaan asioista maamme hyväksi, kauniista asioista ja onnistuneista asioista, menestyksekkäistä asioista taas uudestaan.

Haluan kertoa maailmalle, että vaikka me aina tulemme laittamaan Amerikan edun ensin, tulemme olemaan oikeudenmukaisia kaikille, kaikille ihmisille ja kansoille. Etsimme yhteisen maaperän –  emme vihamielisyyttä vaan yhteistyötä, emme konfliktia. 

Puheen lopuksi Yhdysvaltain vastavalittu presidentti kiitti lukuisia ihmisiä, jotka auttoivat häntä saavuttamaan historiallisen voiton. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.