Mainos

Tshekin pääministeri: Lissabonin sopimus pian voimaan

Tshekin pääministeri Jan Fischer uskoo, että EU:n päätöksentekoa uudistava Lissabonin sopimus saadaan voimaan ensi vuoden alkuun mennessä.

Fischer kertoo olevansa vakuuttunut, että EU-kriittinen presidentti Vaclav Klaus allekirjoittaa sopimuksen pian perustuslakituomioistuimen päätöksen jälkeen. Hän ei kuitenkaan osannut arvioida tuomioistuimen päätöksen aikataulua.

Osa Tshekin parlamentin ylähuoneen jäsenistä on valittanut sopimuksesta perustuslakituomioistuimeen. Parlamentin molemmat kamarit ovat hyväksyneet sopimuksen, mutta presidentti ei ole vielä sitä ratifioinut. Klaus vastustaa Lissabonin sopimusta, koska hänen mielestään se on askel kohti EU-liittovaltiota, jossa kansallisvaltiot menettävät perinteisen asemansa.

Fischer kertoo keskustelleensa ratifioinnista Klausin kanssa. Hänen mukaansa pelot siitä, että presidentti asettuisi asiassa poikkiteloin, ovat aiheettomia.

- Tässä asiassa ei ole syytä huoleen. Kysymys on enää vain aikataulusta, Fischer toppuuttelee.

Fischer korostaa, että hänellä ja presidentti Klausilla on hyvät keskusteluvälit.

Lentokone oikutteli?

Fischerin piti tavata EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, puheenjohtajamaa Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt ja EU-parlamentin puhemies Jerzy Buzek tänään Brysselissä, mutta Tshekin armeijan Airbus-koneen teknisten ongelmien takia hän ei päässyt lentämään EU-pääkaupunkiin.

Brysselissä epäiltiin yleisesti Fischerin lentokoneselityksen paikkansapitävyyttä. Reinfeldtin järjestämää poikkeuksellista tapaamista pidettiin tshekkiministerin kannalta kiusallisena, kun kolme EU-johtajaa olisi kärttänyt häneltä toimia Lissabon-prosessin vauhdittamiseksi.

Yhteydet EU-johdon ja Tshekin välillä ovat muutenkin takkuilleet viime aikoina, sillä Reinfeldt kertoi tänään yrittäneensä saada puhelinyhteyttä presidentti Klausiin, mutta tämä ei ole vastannut soittopyyntöihin.

Klausin ohella Lissabonin sopimus kaipaa edelleen Puolan presidentin Lech Kaczynskin allekirjoitusta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.