Mainos

Tshernobylia ollaan sulkemassa vuoden loppuun mennessä

Ukrainassa sijaitseva pahamainen Tshernobylin ydinvoimala suljetaan vuoden 2000 loppuun mennessä. Ukrainan hallitus määräsi tänään energiaministeriön laatimaan suunnitelman voimalan ainoan reaktorin sulkemiseksi. Kuuden kuukauden kuluessa laaditaan myös toinen, sulkemisen sosiaalisia vaikutuksia koskeva selvitys. Tämä koskee lähinnä voimalan 5700 työntekijän kouluttamista uusiin tehtäviin.

Tshernobylin lopullinen sulkeminen riippuu kuitenkin edelleen tarvittavan ulkomaisen rahoituksen saamisesta, hallituksen edustaja muistutti. Ukraina ja rikkaiden teollisuusmaiden G7-ryhmä sopivat vuonna 1995 voimalan sulkemisesta, ja Ukrainalle annettavasta ulkomaisesta avusta. Ukraina on kuitenkin toistuvasti lykännyt voimalan sulkemista, koska ulkomaista apua ei ole ukrainalaisten mukaan saatu.

Tshernobylin nelosreaktorin räjähtäminen ja tulipalo huhtikuussa 1986 aiheuttivat maailman pahimman ydinonnettomuuden.
(STT-AFP-AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.