Mainos

Tshetsheenikapinallisten johtaja väistyy syrjään

Venäjän etsityimmäksi mieheksikin nimitetty tshetsheenikapinallisten johtaja Doku Umarov väistyy syrjään terveyssyistä. Asiasta kertoo epävirallinen islamilainen nettisivusto.

Sivuston mukaan Umarov on nimittänyt seuraajakseen Aslambek Vadalov -nimisen tshetsheenin, jonka sanotaan olleen ensimmäisiä Umarovin tukijoita.

Umarov kertoo kuitenkin videolla samalla nettisivustolla, että syrjään astuminen ei tarkoita sitä, että hän luopuisi pyhästä sodasta, eli jihadista.

Umarov on sanonut olevansa syypää useisiin Venäjää järkyttäneisiin terroritekoihin, kuten Moskovan metron verisiin pommi-iskuihin. Hän on radikalisoinut tshetsheenikapinallisten liikettä, joka tähtäsi aluksi Tshetshenian itsenäisyyteen ja sittemmin myös islamilaisen valtion perustamiseen Etelä-Venäjälle.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.