Mainos

Tshetsheenipoliiseja kuoli miinaräjähdyksessä

Yksitoista Tshetshenian venäläismielisten poliisivoimien jäsentä on saanut surmansa, kun heidän autonsa ajoi miinaan Etelä-Tshetsheniassa, viranomaiset sanoivat uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Shatoin kaupungissa tapahtuneessa räjähdyksessä loukkaantui lisäksi seitsemän poliisia. Kuorma-auto kuljetti 33:a poliisia. Lähistöllä sijaitsee Venäjän armeijan tukikohta.

Viime päivinä Venäjän armeija ja tshetsheenisissit ovat käyneet kiivaita taisteluita etelän vuoristossa. Venäjän armeija oli varoittanut, että tshetsheenisissien suorittaman Groznyin valtauksen kuudentena vuosipäivänä 6. elokuuta saattaisi tapahtua jotakin.

Tshetshenian ensimmäinen sota oli vuosina 1994-96. Venäjä lähetti joukkoja uudelleen Tshetsheniaan lokakuussa 1999 ilmoittaen tavoitteeksi terrorismin lopettamisen. Siitä asti jatkuneissa yhteenotoissa on kuollut virallisten tietojen mukaan 4 500 sotilasta. Venäläisäitien mukaan luku on ainakin kaksinkertainen.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.