Mainos

Tsipras vaatii 30 prosentin leikkauksia lainoihin

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras vaatii 30 prosentin leikkauksia maan lainoihin ja 20 vuoden lisäaikaa niiden maksamiseen. 

Pääministeri kertoi uusista vaatimuksistaan puheessaan, jonka hän piti kreikkalaisille ennen sunnuntaista kansanäänestystä.

Tsiprasin mukaan IMF:n raportti tukee ajatusta, että Kreikka tarvitsee velkahelpotuksia. IMF julkisti eilen raportin, jonka mukaan Kreikka tarvitsee taloutensa tasapainottamiseksi ainakin 50 miljardia euroa. 

Puheessaan Tsipras pyysi kansaa äänestämään lainaehtoja vastaan, sillä hän uskoo kielteisen äänestystuloksen parantavan Kreikan neuvotteluasemia.

Kreikassa järjestetään sunnuntaina kansanäänestys velkojien asettamista lainaehdoista. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.