Mainos

Tuhansia kiloja norsunluuta poltettiin Gabonissa

Keski-Afrikassa sijaitseva Gabon poltti tänään lähes viisi tuhatta kiloa valtion omistamaa norsunluuta. Arviolta 850 norsun hengen vaatineet torahammasvarastot tuhottiin, jottei norsunluu päätyisi laittomaan kauppaan.

WWF:n mukaan norsujen salametsästys kasvaa jatkuvasti kaikkialla Afrikassa, erityisesti Keski-Afrikassa. Koko Afrikassa salametsästettiin laittomasti kymmeniä tuhansia norsuja viime vuoden aikana.

– Salametsästyksestä ja laittomasta kaupasta on tullut entistä organisoidumpaa. Erityisesti Afrikan tilanne ja heikko valvonta sekä toimet salametsästyksen kitkemiseksi vaativat merkittäviä lisäpanostuksia viranomaisvalvontaan, jolla ehkäistään salametsästystä, sanoo WWF Suomen kansainvälisen kehityksen ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski.

– Paikallisyhteisöjen tietoisuuden kasvattaminen ja elinkeinojen kehittäminen alueilla, joissa norsuja on, ovat myös tärkeitä ehkäiseviä toimia.

Suurin osa Afrikan salametsästetystä norsunluusta kuljetetaan Itä-Afrikan kautta Aasiaan. Etenkin lisääntynyt kysyntä Kiinassa nostaa norsunluun hintaa ja tekee salametsästyksestä entistä houkuttelevampaa.

Poltettuihin 4 825 kiloon norsunluuta sisältyi tuhansia torahampaita ja lähes kaksikymmentätuhatta kappaletta työstettyä norsunluuta, kuten huonekaluja ja koriste-esineitä. Kiinan katukaupassa norsunluiden arvo olisi ollut miljoonia euroja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.