Mainos

Tuhoisa öljypalo Nigeriassa

Ainakin 50 ihmistä on kuollut Nigeriassa, kun rikottu öljyputki syttyi tuleen väkijoukon haaliessa astioihin putkesta vuotanutta bensiiniä.

Vastaavassa palossa vuonna -98 kuoli ainakin 700 ihmistä

Onnettomuus sattui Abian osavaltiossa lähellä sen pääkaupunkia Umuaihia. Palo ehti tehdä suurta tuhoa, ennenkuin paikalle kiirehtineet pelastusviranomaiset pääsivät tilanteen tasalle. Siitä, mistä palo syttyi, ei vielä heti turman jälkeen ollut selvyyttä.

Vaikka Nigeria on Afrikan johtava raakaöljyn tuottaja, se kärsii kroonisesta polttoainepulasta kehnosti ylläpidettyjen omien jalostamojen vuoksi. Pitkät autojonot ovat tuttu näky huoltoasemilla ja polttoaineiden pimeät markkinat kukoistavat. Öljyn varastaminen suoraan putkista on yleistynyt polttoainepulan pahetessa.

Samanlaisessa tulipalossa Niger-joen suistoalueella kuoli vuonna 1998 satoja ihmisiä. Viranomaisten mukaan valtion öljy-yhtiön öljyjohtoja rikotaan entistä enemmän erityisesti maan kaakkoisosissa.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.