Mainos

Tuhoisa pommi-isku Algeriassa

Ainakin 35 ihmistä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut torille tehdyssä pommi-iskussa Algeriassa. Isku tehtiin Algerian itsenäisyyspäivänä.

Ainakin 35 ihmistä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut torille tehdyssä pommi-iskussa Algeriassa, kertoivat maan viranomaiset. Pommi räjähti aamulla Larbassa, 25 kilometriä maan pääkaupungin Algerin eteläpuolella. Haavoittuneita on sairaalatietojen mukaan noin 80.

Lähellä pääkaupunkia tehtiin myöhemmin tänään toinen isku, joka haavoitti kahta ihmistä. Räjähdys sattui rannalla lähellä Sidi Frejin aluetta, jossa asuu korkea-arvoisia hallituksen jäseniä.

Torilla tehty pommi-isku oli verisin siviileihin kohdistunut hyökkäys Algeriassa tänä vuonna. Kaikkiaan väkivaltaisuuksissa on kuollut tämän vuoden aikana yli 700 ihmistä.

Algeriassa vietettiin tänään 40. itsenäisyyspäivää, ja turvatoimet olivat pääkaupungissa tiukat viranomaisten pelätessä ääri-islamilaisten iskuja.

Tämänpäiväinen pommi-isku tehtiin vain kolme päivää sen jälkeen, kun Algerian asevoimien komentaja julisti, että hallitus on voittanut taistelun ääri-islamilaisia sissejä vastaan.

Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut syylliseksi pommi-iskuun. Hyökkäys kuitenkin muistutti lukuisia muita viime vuosien iskuja, joista hallitus on syyttänyt ääri-islamilaisia ryhmiä.

Silminnäkijöiden mukaan monet torilla surmansa saaneista olivat maanviljelijöitä ja heidän lapsiaan, jotka olivat tulleet torille myymään tuotteitaan.

Kaikkiaan yli 100 000 ihmistä on kuollut Algerian väkivaltaisuuksissa vuodesta 1992 lähtien. Algeriassa peruutettiin tällöin vaalit, jotka ääri-islamilaiset olivat voittamassa.

Algeria itsenäistyi Ranskan siirtomaavallan alaisuudesta 5. heinäkuuta vuonna 1962.

(MTV3-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 05.07.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.