Mainos

Tukholmalaista moskeijaa tuhrittiin hakaristeillä

Tukholmalaisen moskeijan ovi on sotkettu hakaristein.

Moskeija sijaitsee Södermalmilla ja tuhotyö tehtiin torstain vastaisena yönä. Moskeijan imaamin Mahmoud Khalfin mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun moskeijaa tuhritaan hakaristein. Iskun tekijästä ei ollut vielä tietoa.

– Totta kai tunnemme olomme uhatuksi, olemme natsien maalitaulu, hän sanoi sanomanlehti Dagens Nyheterille.

Lehden mukaan Tukholman eteläpuolella sijaitseva Fittjan moskeija joutui myös hyökkäyksen kohteeksi marraskuussa, kun sen sisään heitettiin ikkunan läpi sianlihaa. Sianlihaa pidetään islamissa epäpuhtaana.

Viime kuussa Ruotsissa järkytti myös uusnatsien tekemä hyökkäys rasisminvastaiseen mielenosoitukseen. Maassa järjestettiin tämän jälkeen tuhansia ihmisiä keränneitä rasisminvastaisia protesteja.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.