Mainos

Tulivuori oikuttelee Kolumbiassa - 3000 evakuoitu

Etelä-Kolumbiassa arviolta 3 000 ihmistä on evakuoitu purkautuvan Galeras-tulivuoren vuoksi.

Viime aikoina varsin aktiivisesti käyttäytynyt tulivuori on puskenut ulos paksun tuhkakerroksen. Kukaan ei ole loukkaantunut purkauksessa, mutta alueelle on julistettu korkein hälytysvalmius.

Evakuointi sujui rauhallisesti, sillä paikalliset asukkaat ovat jo tottuneet kiiruhtamaan suojaan tulivuoren oikuttelun vuoksi. Viimeksi asukkaat valmistauduttiin evakuoimaan helmikuun lopulla.

Lähellä Ecuadorin rajaa sijaitsevan tulivuoren edellinen purkaus viime vuoden tammikuussa ei vaatinut uhreja. Sen sijaan vuoden 1993 purkauksessa kuoli yhdeksän ihmistä.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.