Mainos

Tulvasta kärsineiden maiden edustajat tapaavat

Tulvien riivaamien maiden johtajat kokoontuvat tänään.

Rajuista tulvista viime päivät kärsineen Saksan liittokansleri Gerhard Schröder tapaa tänään myös tulvien piinaamien Itävallan, Tshekin ja Slovakian johtajat.

Tapaamiseen osallistuu myös EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi.

Brittilehti Financial Times kertoi eilen, että EU aikoo tukea Saksaa tulvavahinkojen korjaamisessa jopa yli miljardilla eurolla. EU:n ja Saksan viranomaiset sanovat, että on vielä liian aikaista puhua summista. Esimerkiksi Ranskan presidentti Jacques Chirac on kuitenkin luvannut Saksalle maansa tuen.

Tulvat uhkaavat yhä useita kaupunkeja. Saksan Saksin osavaltion pääministeri Georg Milbrandt sanoi, että jokien pinnat ovat "astronomisella tasolla" vielä muutaman päivän.

Vahinkoja ovat kärsineet mm. historiallisen Dresdenin museot ja oopperatalo sekä Prahan vanhakaupunki.

Dresdenissa Elbe-joen pinta on laskenut alle yhdeksän metrin korkeuteen. Pohjoisempana, joen alajuoksulla, pahin saattaa kuitenkin olla vasta edessä. Tshekissä tulvavedet olivat laskussa, mutta tuhannet ihmiset joutuvat yhä olemaan evakossa.

Unkarin Budapestissä Tonavan pinta oli puolestaan nousemassa, mutta sen ei uskottu ylittävän suojamuureja. Saksan Bitterfeldin teollisuuskaupungissa kemiantehtaat eivät myöskään ole joutuneen veden valtaan, eikä pelättyä ympäristökatastrofia siis ole siellä tapahtumassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.