Mainos

Tulvivasta kaivoksesta elonmerkkejä Kiinassa

Pelastusmiehistöt ovat saaneet uutta toivoa Pohjois-Kiinassa, kun tulvavesien valtaan joutuneesta kaivoksesta kuultiin elonmerkkejä. Shanxin maakunnassa sijaitsevassa kaivoksessa on 153 työntekijää, jotka jäivät loukkuun kun kaivokseen tulvi vettä viime sunnuntaina.

Kun pelastustyöntekijät koputtivat ja huusivat kaivoskuiluun asennettuun putkeen, he saivat vastaukseksi koputuksia, kertoivat kiinalaiset tiedotusvälineet.

Kaivostyöläiset työskentelivät yhdeksällä eri tasolla, joista ylimpiä vesi ei saanut valtaansa. Muutamia kymmeniä työntekijöitä on näin voinut selvitä hengissä. Tulvaveden pintaa on alennettu noin metrillä pumppaamalla vettä pois.

Kiinassa on tapahtunut tiedotusvälineiden mukaan viime päivinä viisi eri kaivosonnettomuutta, joissa on kuollut lähes 30 ihmistä. Yhteensä parisataa on kateissa.

Kiinan kaivoksissa kuoli viime vuonna keskimäärin seitsemän ihmistä päivässä. Viranomaiset ovat yrittäneet parantaa turvallisuutta muun muassa määräämällä kovia sakkojen onnettomuuksien jälkeen. Tämä on johtanut siihen, että turmista ei enää haluta ilmoittaa.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.