Mainos

Tunisian pääministeri: Iskussa kuollut useita brittejä

Useimmat Tunisian terrori-iskussa eilen kuolleista ovat Britannian kansalaisia. Asiasta ilmoitti Tunisian pääministeri Habib Essid.

Soussen lomakohteen iskun kuolonuhrien määrä on noussut 39:ään, kertovat kansainväliset uutistoimistot.

Irlannin ulkoministeriö kertoi eilen, että uhrien joukossa on yksi irlantilainen nainen. Sosiaalisessa mediassa on liikkunut tietoja myös venäläisistä ja belgialaisista kuolonuhreista. Myös tunisialaisia saattaa olla uhrien joukossa, vaikka iskun kohderanta on lähinnä turistien käytössä.

Ulkoministeriön tiedossa ei eilen ollut, että alueella oleskelleita suomalaisia olisi joutunut vaaraan. Kaikki Tunisiaan matkustusilmoituksen tehneet 16 suomalaista tavoitettiin eilen. Kaikkiaan maassa oleskelee ulkoministeriön arvion mukaan 130 suomalaista.

Konekiväärillä varustettu mies alkoi eilen tulittaa kohti ihmisiä turistien suosimassa Soussen rantalomakohteessa Tunisiassa. Joidenkin lähteiden mukaan hän käytti myös räjähteitä ja oli kiinnittänyt vartaloonsa pommin.

Ääri-islamistinen Isis-järjestö on sanonut tehneensä iskun. Ilmoitus tuli julki sosiaalisessa mediassa.
Poliisin mukaan hyökkääjä oli maan keskiosasta Kairouan maakunnasta kotoisin oleva miesopiskelija. Hän ei ollut entuudestaan poliisille tuttu.

Tunisia pelkää turismielinkeinon puolesta

Isku oli toinen tänä vuonna Tunisiassa suosittuun turistikohteeseen tehty terrori-isku. Maaliskuussa terroristit hyökkäsivät Bardo-museoon Tunisian pääkaupungissa Tunisissa ja tappoivat kolme tunisialaista ja 20 ulkomaista turistia. Kuolonuhrien lisäksi hyökkäyksessä haavoittui yli 40 ihmistä.

Tunisialaiset ovat pelänneet terrori-iskujen vahingoittavan maalle tärkeää turismielinkeinoa. Tunisiassa käy vuosittain noin kuusi miljoona turistia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.