Mainos

Tuomioja: Naton puolella ei mitään valmiutta ottaa Ukrainaa jäseneksi

Ulkoministeri Erkki Tuomioja otti kantaa Venäjän uuteen sotilasoppiin, jonka Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti tänään.

Tuomiojan mukaan doktriinissa ei ole mullistavia uudistuksia. Venäjän mukaan sen suurin ulkopuolinen sotilaallinen uhka on Naton laajentuminen.

– Kuulostaa itse asiassa aika tutulta siinä mielessä, että näinhän Venäjä on pitkään asian nähnyt ja myöskin sen mukaan toiminut. Sen linjaaminen tähän asiakirjaan ei varsinaisesti ole uusi asia, Tuomioja sanoi MTV Uutisille.

Muuttuuko Venäjän sotilaspolitiikka jotenkin?

– Ei tämän asiakirjan perusteella. Mutta olemme nähneet kansainvälisen jännitteen lisääntymisen. Se on näkynyt voimannäytön lisääntymisenä eli lennetään ilmatilassa ja kansainvälisillä vesillä ja uhitellaan.

Ulkoministeri suhtautuu skeptisesti siihen, että Ukrainasta tulisi lähitulevaisuudessa puolustusliitto Naton jäsen.

– Ukraina on päättänyt, että sillä on sama oikeus kuin muillakin valita liittoutuminen. Naton puolella ei kuitenkaan ole mitään valmiutta sen suhteen, että Ukraina tai kukaan muukaan olisi kovin nopeasti tulossa uudeksi jäseneksi.

Tuomiojan mukaan Venäjän uusi doktriini ei muuta sulje pois Suomen Nato-optiota. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.