Mainos

Turisteja varoitetaan huijauksista Bangkokin lentokentällä

Bangkokin lentokenttä Suvarnabhumissa on paljastunut useita turistihuijauksia. Britannian Thaimaan suurlähetystön mukaan monet brittituristit ovat tehneet suurlähetystöön ilmoituksen huijauksesta, jossa turistit on ensin pidätetty tax free- myymälässä näpistyksestä epäiltynä ja viety poliisin kuulusteluhuoneeseen. Siellä heiltä on vaadittu suurta summaa rahaa välttääkseen oikeudenkäynnin, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Samanlaisista huijauksista ovat raportoineet myös muun muassa Tanskan ja Irlannin suuslähetystöt. Irlannin Thaimaan suurlähetystön mukaan irlantilaismiestä perheineen oli syytetty parinkymmenen euron arvoisen meikin varastamisesta.

Huijauksen kohteeksi joutuivat myös brittituristit Stephen Ingram ja Xi Lin, joita syytettiin toisen asiakkaan lompakon varastamisesta. Koska lompakkoa ei heiltä löytynyt, heidät vietiin kuulusteltaviksi eri huoneisiin. Kuulusteluja johti srilankalainen, poliiisin palveluksessa osa-aikaisesti työskentelevä "Tonyksi" esittäytynyt mies. Turisteja vaadittiin maksamaan miehen tilille lähes 9000 euroa, jonka jälkeen kuulustelija auttaisi heidät takaisin kotimaahansa. Brittituristit saivat myöhemmin poliisilta salaa yhteyden Britannian suurlähetystöön, josta kerrottiin, että he ovat joutuneet hyvin tyypillisen thai-huijauksen uhreiksi. Maksettuaan vaaditun summan kuulustelijan tilille, he pääsivät palaamaan Englantiin.

Ison-Britannian suurlähetystö varoittaa Bangokokin lentokentälle matkustavia olla kantamatta tai siirtämättä tavaroita tax free-myymälöissä ennen niiden maksamista välttääkseen huijauksen tai sen yrityksen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.