Mainos

Turkin ja Isisin välit kiristyvät – uskaltaako maahan matkustaa?

Surucin kaupungissa viime viikolla tapahtunut terrori-isku on merkki uudesta vaiheesta Turkin ja Isisin monimutkaisessa suhteessa, ja iskuja saattaa tulla lisää. Turkkiin valmismatkoille reissaavilla suomalaisilla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sanoo Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa. 

Maanantaina kulttuurikeskuksessa sattuneessa iskussa sai surmansa 30 turkkilaista ja yli sata loukkaantui. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan matkustamista kannattaa välttää Turkin ja Syyrian väliselle raja-alueelle. 

Ei peruutuksia

Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa sanoo, että tilanne ei ole näkynyt matkojen peruuttamisina.

– Yksittäisiä yhteydenottoja on tullut asiakkailta, jotka ovat jo lomalla ja asiakaspalveluun muutama. Lomakohteet, joihin viemme asiakkaita, ovat 1200 kilometrin päässä Turkin ja Syyrian rajasta. Tämä ei vaikuta meidän tekemään matkailuun, Kousa sanoo.

Hänen mukaansa Turkkiin tekee valmismatkan vuosittain yli 100 000 suomalaista.

Jos loman kuitenkin haluaa peruuttaa, kannattaa se tehdä hyvissä ajoin.

– Neljä viikkoa ennen matkan alkua voi peruuttaa pienin kustannuksin. Mutta Turkki luokitellaan edelleen turvalliseksi matkailumaaksi.

Turkki pakotettiin reagoimaan

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta sanoo, että Turkki on tähän asti katsonut Isisin toimia läpi sormien, sillä maalla ei ole ollut intressejä puuttua äärijärjestön toimintaan.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa.

– Tällainen isku vaatii reagoimaan ja Isis tulitti myös Turkin armeijaa. Yksi teoria on, että Isis on niin ahtaalla Irakissa, että se yrittää avata uuden väylän. Tämä voi myös olla Isisin kostoisku Turkin koventuneista otteista, Alaranta arvioi. 

Osissa Turkkia on ollut muutenkin levotonta, sillä terroristit tappoivat viime viikolla kolme poliisia.  Kahden poliisin surmaamisesta ovat ilmoittaneet olevansa vastuussa kurdikapinalliset. 

Maan hallinto vastasi aloittamalla laajan terrorisminvastaisen operaation. 



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.