Mainos

Turkin kaivosturma maan tuhoisin onnettomuus

Turkissa jatkuvat tuhoisan kaivosonnettomuuden pelastustyöt. Kuolonuhrien määräksi on ilmoitettu jo yli 230, mutta sen pelätään edelleen nousevan. 

Turkin tuhoisimmassa kaivosturmassa vuonna 1992 kuoli 263 ihmistä. Maan energiaministeri Taner Yildiz sanoo, että eilisen turman uhriluku voi nousta tämän yli. 

– Ongelma on vakavampi kuin mitä ajattelimme. Se on kehittymässä sellaiseksi, että kuolleiden työläisten määrä voi nousta korkeimmaksi koskaan Turkissa. 

Ministeri ei kertonut, montako miestä on edelleen loukussa maan länsiosassa sijaitsevassa kaivoksessa. Aiempien tietojen mukaan alhaalla olisi ollut 787 työläistä, kun kaivoksessa tapahtui räjähdys. 

93 miestä on pelastettu. Heistä useimmat ovat loukkaantuneet. 

Turkki on julistanut onnettomuuden vuoksi kolmen päivän suruajan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.