Mainos

Turkin presidentinvalinta kolmanteen äänestykseen

Turkin parlamentti ei onnistunut valitsemaan maalle uutta presidenttiä tänään järjestetyllä toisella äänestyskierroksella. Hallituksen ja opposition yhteinen ehdokas Ahmet Necdet Sezer sai taakseen äänestyksessä vain 314 edustajaa.

Turkin lippu

Tullakseen valituksi hän olisi tarvinnut 367 edustajan tuen 550-jäsenisessä parlamentissa. Sezerin pahin kilpakumppani, Isänmaa-puoluetta edustava parlamentin puhemies Yildirim Akbulut, sai vain 88 ääntä.

Sezerin odotetaan voittavan vihdoin kolmannessa äänestyksessä, joka järjestetään ensi perjantaina. Tuolloin hän ei tarvitse enää kahden kolmasosan enemmistöä, vaan yksinkertainen ääntenenemmistö riittää nostamaan hänet presidentiksi. Sezer, 58, on perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja. Hänellä oli alkujaan kuusi vastaehdokasta, mutta useimmat heistä luopuivat leikistä jo ennen toista äänestyskierrosta.

Turkin nykyisen presidentin Süleyman Demirelin valtakausi päättyy toukokuun puolivälissä.
(STT-AP-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.