Mainos

Turkki kiristää rajavalvontaa Syyrian rajalla pommi-iskun vuoksi

Turkissa on jatkettu maanantaisen itsemurhapommi-iskun puintia. Maan viranomaisten mukaan itsemurhaiskun tekijä oli todennäköisesti 20-vuotias turkkilainen mies, joka oli kotoisin Kaakkois-Turkista.

Viranomaislähteen mukaan miehen uskotaan matkustaneen viime vuonna Syyriaan äärijärjestö Isisiin linkittyvän ryhmän avustuksella.

Surucin kaupunkiin maanantaina tehdyssä iskussa kuoli 32 ihmistä ja noin sata haavoittui.   

Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu ilmoitti tänään, että hallitus kokoontuu myöhemmin illalla keskustelemaan maan turvallisuustilanteesta ja rajavalvonnasta Syyrian rajalla. Turkin läntiset liittolaiset ovat jo pitkään syyttäneet Turkkia siitä, ettei maa valvo tarpeeksi hyvin lähes 1000 kilometrin pituista rajaansa Syyrian kanssa.  

Noin 1,8 miljoona Syyrian pakolaista on ylittänyt rajan ja asuu tällä hetkellä Turkin puolelle. Salakuljetus rajan yli on hallitsematonta.

Kaksi poliisia tapettiin kostona iskusta

Maan kaakkoisosassa Ceylanpinarin kaupungissa tapettiin viime yönä kaksi poliisia. 

Kurdien separatistijärjestö (PKK) ilmoitti myöhemmin olevansa teon takana. PKK:n mukaan teko oli kosto Surucin pommi-iskusta. 

Ceylanpinar sijaitsee 160 kilometrin päässä Surucista. Räjähdyspaikalla oli yliopisto-opiskelijoita, jotka suunnittelivat matkustavansa vapaaehtoistöihin Syyrian puolelle kurdikaupunki Kobaneen.  

Turkin viranomaiset tutkivat, onko maanantaisella iskulla yhteyttä kesäkuun alun iskuun Kaakkois-Turkin Diyarbakirissa. Tuolloin räjähdykset kurdimyönteisen oppositiopuolue HDP:n vaalitilaisuudessa tappoivat kaksi ja haavoittivat yli sataa ihmistä. Viranomaisten mukaan maanantain iskun tekijällä on voinut olla yhteyksiä Diyarbakirin iskun tekijään.   

Lisäksi viranomaiset selvittävät, oliko Surucin iskulla mahdollisesti toinenkin tekijä. He tutkivat iskun jäljiltä löytynyttä tunnistamatonta naisen ruumista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.