Mainos

Turkki protestoi Saariselällä

Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu tuomitsi tänään Suomessa kovin sanoin Ruotsin parlamentin eilisen Turkki-päätöksen.

- Olemme hyvin järkyttyneitä. Ei ole yhdenkään parlamentin asia päättää historiasta, totesi ulkoministeri Davutoglu tavattuaan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin Saariselällä. Molemmat ovat siellä Suomen ulkoministerin Alexander Stubbin (kok.) kutsusta keskustelemassa EU:n tulevaisuudesta.

Ruotsin parlamentti päätti eilen tunnustaa kansanmurhaksi satojen tuhansien armenialaisten surmaamisen Ottomaanien valtakunnassa vuonna 1915. Davutoglun mukaan ruotsalaisparlamentaarikot eivät tunne riittävän hyvin Turkin historiaa ja nykytilaa, jotta voivat ottaa kantaa tällaiseen asiaan.

Turkin ulkoministerin mukaan maa harkitsee seurauksia. Lähiajoille suunniteltu vierailu Ruotsiin on jo siirretty "provokaation" vuoksi.

Myös Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt harmitteli Ruotsin parlamentin päätöstä, ja sanoi sillä olevan vakavia seurauksia muun muassa Turkin ja armenialaisten suhteelle. Bildt kuitenkin korosti, että ruotsalaisten vankka enemmistö kannattaa Turkin liittymistä EU:hun.

Bildt muistutti myös, että eri puolilla maailmaa on käynnissä useita muitakin kiistoja siitä, onko kansanmurha tapahtunut vai ei. Hänenkään mielestään näitä kysymyksiä ei kuulu ratkaista yksittäisten, ulkopuolisten parlamenttien äänestyksillä.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.