Mainos

Turkki teki uuden tarjouksen - EU-huippukokous yliajalle

Turkki on tehnyt EU-johtajille uuden tarjouksen Euroopan pakolaiskriisin lievittämiseksi, kertoo maan pääministerin tiedottaja Brysselissä.  

Neuvottelulähteiden mukaan Turkki vaatii EU-mailta lisää myönnytyksiä ja lupaa vastineeksi tehdä enemmän estääkseen turvapaikanhakijoiden pääsyä EU:hun. Turkki vaati ensinnäkin lisää rahaa maassa olevien pakolaisten olojen kohentamiseen. Turkille on jo luvattu kolmen miljardin euron apupaketti tätä varten.   

Kokouslähteiden mukaan maa vaatii ainakin tuplasti suurempaa summaa. EU-maiden on vaikea taipua lisätukeen, koska EU:n budjetin pelivara on käytetty. Lisätuki edellyttäisi, että jäsenmaiden olisi kaivettava uutta rahaa kansallisin toimin.  

Lisäksi Turkki vaatii, että sen EU-jäsenyyttä ja viisumivapautta koskevia neuvotteluja vauhditetaan entisestään. Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu korosti kokoukseen tullessaan, että pöydällä on paljon muutakin kuin maahanmuuttoa koskevia asioita.  

-Turkki on valmis työskentelemään EU:n kanssa. Turkki on myös valmis tulemaan EU-jäseneksi, hän sanoi toimittajille.  

Turkin jäsenyysneuvottelut ovat olleet jumissa vuosikaudet, koska EU:ssa maan katsotaan olevan kaukana jäsenyyskriteereistä. Etenkin Kypros vastustaa raivokkaasti jäsenyysneuvottelujen vauhdittamista.  

EU-johtajat venyttävät huippukokoustaan arvioidakseen Turkin uusinta esitystä. Turkin pääministeri osallistuu illalliselle, jossa pyritään löytämään sopu päivän neuvottelujen pohjalta. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.