Mainos

Turkki vannoo etsivänsä räjähdysiskun tekijät – "Hukumme suruun"

Turkki tutkii terroritekona räjähdystä, joka tappoi maanantaina uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan ainakin 31 ihmistä kulttuurikeskuksessa Surucin kaupungissa lähellä Syyrian rajaa.

Iskussa loukkaantui Turkin sisäministeriön mukaan noin sata ihmistä, ja kuolleiden lukumäärän pelätään vielä nousevan. Turkin sisäministeriö on tuominnut puolilta päivin kulttuurikeskuksen puutarhassa tapahtuneen iskun ja vannonut, että syylliset etsitään ja tuodaan oikeuden eteen.

– Pyydämme kaikkia osoittamaan maalaisjärkeä maamme yhtenäisyyttä vastaan tehdyn iskun edessä, sisäministeriön lausunnossa todettiin.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan vahvisti tiedotustilaisuudessa uskovansa, että kyseessä oli terrori-isku.

– Hukumme suruun. Kansani puolesta kiroan ja tuomitsen tämän raakalaismaisen teon, Erdogan totesi.

Räjähdys tapahtui kulttuurikeskuksen puutarhassa puoliltapäivin. Paikalle oli kerääntynyt joukko yliopisto-opiskelijoita, jotka suunnittelivat matkaa vapaaehtoistöihin läheiseen Kobanen kaupunkiin Syyriaan. Opiskelijat kertoivat räjähdyksen olleen erittäin voimakas.

– En nähnyt hyökkääjää, mutta uskomme, että se oli itsemurhaisku. Paiskauduin maahan, mutta pysyin tajuissani. Juoksin ulos ja vasta sitten tajusin olevani loukkaantunut, 22-vuotias opiskelija Fatma Edemen kertoi uutistoimisto Reutersille.

Myös viranomaisten mukaan kyseessä oli itsemurhaisku. Kukaan ei ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta viranomaisten mukaan ensimmäiset todisteet viittaavat äärijärjestö Isisin olevan sen takana. Paikallinen lehdistö kertoi hyökkääjän olleen 18-vuotias nainen, mutta tiedolle ei ole saatu virallista vahvistusta.

Pääosin kurdien asuttamassa Surucissa on yksi suurimmista Syyrian pakolaisten leireistä. Tammikuussa avatulla leirillä on noin 35000 kotimaansa veristä konfliktia paennutta ihmistä.

Maanantain isku oli verisin Turkissa sitten vuoden 2013, jolloin 50 ihmistä sai surmansa autopommi-iskussa Reyhanlin kaupungissa lähellä Syyrian rajaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.