Mainos

Pääsarjaan noussut pikkuseura oli matkalla historiansa suurimpaan otteluun – turma romutti kaiken

Keskiviikon piti olla brasilialaisen Chapecoense Real -jalkapallojoukkueen historian suurin päivä. Kaikki haaveet murskautuivat kuitenkin lentoturmassa päivää aiemmin.

Pienessä Chapecon kaupungissa pelaava seura perustettiin vuonna 1973. Paikallistasolla seura haali menestystä voitettuaan ensimmäisen osavaltiomestaruutensa vuonna 1977. Vuonna 2009 seura pelasi vielä neljännellä sarjatasolla, pelaajat matkustivat harjoituksiin bussilla. Ja joukkueen oma bussikin oli ikivanha.

Pitkäjänteinen työ palkittiin, kun seura nousi maan pääsarjaan kaudelle 2015.

Ensimmäisellä kaudella seura sijoittui 14:nneksi ja piti sarjapaikkansa. Tänä vuonna joukkue on yhdeksäntenä, kun sarjaa on pelaamatta yksi ottelu. Seuran tuhkimotarina on syntynyt Etelä-Amerikan Copa Sudamericana -turnauksessa. Viime viikolla seura yllätti argentiinalaisen suurseuran San Lorenzon ja ylsi cupin finaaliin.

Vielä viikonloppuna Chapecoense pelasi Brasilian liigaa mestaruutta juhlinutta Palmeirasia vastaan.

– Vertailu Leicesteriin (viime kauden yllätysmestari Englannin Valioliigassa) on kohdallaan. Haluan jättää tämän kauden joukkueellani jäljen, valmentaja Caio Junior kertoi syyskuussa the Guardianin mukaan.

Brasilialaispankki Itau BBA:n listauksessa Chapecoense oli viime vuonna liikevaihdoltaan 21. suurin seura Brasiliassa (13,5 miljoonaa dollaria).

Cup-finaalin ensimmäinen osa oli tarkoitus pelata keskiviikkona Kolumbian Medellinissä paikallista Atletico Nacionalia vastaan. Seura intoili ottelumatkasta myös Facebook-sivuillaan ja kuvasi videon lentokentältä, kun joukkue valmistautui matkaan.

Jos upotus ei näy, voit katsoa videon tästä.

Matka saattoi jäädä monella viimeiseksi. Boliviassa tehdyn välilaskun jälkeen kone syöksyi maahan lähellä Medelliniä. Toistaiseksi vain kuuden henkilön on tiedetty selviytyneen turmasta. Koneessa oli 72 matkustajaa ja 9 henkilökunnan jäsentä.

– Tuska on hirveä. Juuri kun olimme päässeet kansalliselle huipputasolle, tällaista tapahtuu, seuran varapuheenjothaja Ivan Tozzo kertoi SporTV:lle.

Nyt Chapecon jalkapallostadion, jossa ei muutama vuosi sitten ollut edes kuntosalia, avasi ovensa sureville omaisille ja faneille.

– Meidän täytyy nyt auttaa heitä ja jaksaa jatkaa, murtunut Tozzo jatkoi.

Etelä-Amerikan jalkapalloliitto on keskeyttänyt kaiken ottelutoiminnan mantereella toistaiseksi turman takia.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.