Mainos

Turmakone lähti liukuun minuutti viimeisen yhteydenoton jälkeen

Germanwingsin turmaan johtaneista syistä ei ole vielä tietoa, sanoo Ranskan onnettomuustutkimuslautakunta BEA.

Lautakunnan johtaja Remi Jouty  kertoo, että ensimmäisestä, ohjaamon keskusteluja tallentavasta mustasta laatikosta on saatu purettua tietoja ulos.

– Olemme onnistuneet purkamaan käyttökelpoisia äänitiedostoja mustan laatikon nauhurista, kertoi Jouty alkuillasta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Jouty kertoo, että kone menetti nopeasti korkeuttaan eli lähti liukuun noin minuutti sen jälkeen, kun koneesta oli tehty rutiiniyhteydenotto lennonjohtoon.

Turmakoneesta löydetyt romut ja osat ovat kooltaan pieniä, mikä viittaa Joutyn mukaan siihen, ettei kone räjähtänyt ilmassa. Lisäksi koneen sirpaleet ovat pudonneet varsin pienelle alueelle. Tämä niinikään viittaa siihen, että kone oli ehjä törmätessään vuoreen.   

Lähellä Germanwingsin turmapaikkaa pidetyssä tiedotustilaisuudessa olivat läsnä myös Ranskan presidentti Francois Hollande, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Espanjan pääministeri Mariano Rajoy.

Lentotietoja tallentavaa laatikkoa etsitään edelleen. Hollanden mukaan lentotietoja tallentavasta laatikosta on löydetty vasta kuoret.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.