Mainos

Turvapaikanhakijoiden määrä teollisuusmaissa kasvoi rajusti

Turvapaikanhakijoiden määrä teollisuusmaissa kasvoi viime vuonna 45 prosenttia vuodesta 2013, kertoo YK:n pakolaistoimisto UNHCR. Lukua kasvattivat etenkin Syyrian ja Irakin kriisit.

Turvapaikkahakemuksia tehtiin yhteensä noin 866 000. Luku on UNHCR:n mukaan korkeimmillaan 22 vuoteen.

Eniten turvapaikkahakemuksia ottivat vastaan Saksa, Yhdysvallat, Turkki, Ruotsi ja Italia. Nämä maat ottivat vastaan 60 prosenttia kaikista turvapaikkahakemuksista.

Ruotsi oli kaikkein suurin turvapaikanhakijoiden vastaanottaja väkilukuun suhteutettuna.
Ruotsi vastaanotti turvapaikkahakemuksia hieman yli 75 000, mikä oli 38 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suomi vastaanotti hieman yli 3 500 hakemusta, mikä oli 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tanska vastaanotti lähes 15 000 hakemusta ja Norja vajaat 13 000.

Syyriasta tuli teollisuusmaihin lähes 150 000 turvapaikanhakijaa. Irakista turvapaikanhakijoita tuli lähes 69 000.

UNHCR muistuttaa, että noin 90 prosenttia maailman pakolaisista asuu edelleen kehitysmaissa. Esimerkiksi Libanonin kokonaisväestöstä kaksi kolmasosaa on syyrialaisia ja palestiinalaisia pakolaisia.

UNHCR:n raportti kattaa 44 teollistunutta maata, jotka luovuttavat pakolaistoimistolle tilastoja turvapaikanhakijoista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.