Mainos

Turvapaikanhakijoiden siirrot Ruotsista alkavat ehkä jo pian

Ruotsiin saapuneita turvapaikanhakijoita aletaan ehkä pian siirtää muihin EU-maihin.

Jäsenmaiden johtajat ovat linjanneet huippukokouksessaan, että EU-maiden on pikaisesti harkittava Ruotsin pyyntöä päästä hyötymään mekanismista.

Toistaiseksi siirtoja tehdään vain Kreikasta ja Italiasta. Mekanismi on pahasti jumissa, sillä Kreikka ei saa siirtoja liikkeelle vaan päästää tulijat jatkamaan omatoimisesti matkaa rajojensa yli.

Italiaan taas ei saavu enää juurikaan syyrialaisia ja eritrealaisia, jotka olisivat oikeutettuja siirtoihin.

Siirrettäviä turvapaikanhakijoita on yhteensä 160 000, mutta vain parisataa on saatu liikkeelle.

Ruotsi haluaa päästä hyötymään järjestelmästä, koska maahan kohdistuva paine on omaa luokkaansa. Ruotsin maahanmuuttoviraston mukaan maahan odotetaan vuoden loppuun mennessä 160 000 turvapaikanhakijaa.

EU-komissio myönsi tällä viikolla Ruotsille vapautuksen, jonka perusteella sen ei tarvitse ottaa yhden vuoden aikana vastaan lainkaan Kreikasta ja Italiasta siirrettäviä.

Suomen hallitus on seurannut Ruotsin pyynnön etenemistä tiiviisti, sillä väkilukuun suhteutettuna myös Suomi kuuluu eniten tulijoita vastaanottavien maiden joukkoon.

EU-maissa on herännyt vastarintaa siihen, että järjestelmästä hyötyvien määrää laajennettaisiin enempää. Sitä ennen mekanismi pitäisi saada toimimaan kunnolla.

STT korjaa juttuaan 18.12. kello 10.20. Ruotsiin odotetaan tänä vuonna 160 000 turvapaikanhakijaa, ei 200 000. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.