Mainos

Tutkija: Moskova toivoo pitkää hiljaista kriisiä Ukrainaan

Moskova haluaa lisätä vaikutusvaltaansa Ukrainassa ja tekee parhaansa päästäkseen vaikuttamaan maan asioihin. Näin arvioi Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Ukraina-tutkija Arseniy Svynarenko.

– Ukrainan johdolla on valtavasti työtä, kun se yrittää saada maan tilanteen rauhoittumaan ja vakiintumaan. Ja Moskova häiritsee tätä työtä kaikin keinoin, sanoo tutkija Svynarenko.

– Moskovan intressissä on saada Ukrainaan pitkä hiljainen sisäinen kriisi, jonka aikana Venäjä voisi vaikuttaa Ukrainan politiikkaan, sanoo tutkija.

Kiova taas tekee parhaansa, ettei missään syttyisi kipinää, joka leimahtaisi aseelliseksi yhteenotoksi. Tutkijan mukaan Moskova haeskelee juuri tällaista kipinää, jonka nojalla voisi tuoda omat joukkonsa tilanteeseen.

– Varsinaista sodankäyntiä Ukrainassa Moskovan olisi vaikea perustella kansalaisilleen, koska virallisen propagandan mukaan ukrainalaiset ovat venäläisten slaavilaisia veljiä, arvioi Ukraina-tutkija Svynarenko.

Krimin pääministerillä ei laillista asemaa

Krimin autonomisen hallinnon pääministeriksi julistautuneella Sergiy Aksyonovilla ei tutkijan mukaan ole laillista asemaa, vaikka niin käyttäytyykin.

– Krimin parlamentin äänestyksestä ei ole mitään dokumentteja, jotka osoittaisivat Aksyonovin saaneen laillisen valtuutuksen Krimillä. Ukrainan lain mukaan Krimin pääminiterin on saatava asemalleen vahvistus myös Kiovasta ja sitä Aksyonovilla ei ole sen enempää Janukovithsilta kuin hänen jälkeensä tulleelta hallinnolta, sanoo Ukraina-tutkija Arseniy Svynarenko.

Sergiy Aksyonov on ilmoittanut ottavansa kaikki Krimillä olevat aseelliset joukot komentoonsa, mutta tiedossa ei ole, kuinka hyvin hän on tässä onnistunut.

Tutkijan on vaikea uskoa, että Sergiy Aksyonovilla olisi krimiläisten täysi tuki.

– Venäläismieliset ryhmät saivat edellisissä vaaleissa vain muutaman prosentin kannatuksen, huomauttaa tutkija.

Uutistoimistot ovat tänään kertoneet, että Venäjän mukaan Kiovasta lähetetyt asemiehet yrittivät viime yönä vallata Krimin aluehallinnon sisäministeriön rakennuksen. Ministeriön mukaan ihmisiä on haavoittunut yhteenotoissa.

Tutkija ei usko uutista.

-Mikään ryhmä ei kerro lähettäneensä aseistautunutta joukkoa Krimille. Olen tarkistanut kaikkien ryhmien nettisivut. Tällä hetkellä se tieto tulee vain Moskovasta ja Krimin uudelta niin sanotulta pääministeriltä, sanoo Arseniy

Ukrainan sisällissotaa tutkija pitää erittäin epätodennäköisenä juuri siitä syystä, että venäläismielisten kannatus jäi edellisissä vaaleissa hyvin vähäiseksi.

– Ja kun katson Ukrainaa sosiologina, niin sisällisota näyttää melkein mahdottomalta, jatkaa Svynarenko.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.