Mainos

Tutkijat uskovat löytäneensä avaruudesta alkuräjähdyksen "kaiun"

Tiedemiehet uskovat löytäneensä uuden ainutlaatuisen todisteen siitä, että maailmankaikkeus sai syntynsä alkuräjähdyksestä.

Yhdysvaltalaistutkijat uskovat löytäneensä avaruudesta jäljen, jonka supernopea laajeneminen on jättänyt jälkeensä, eräänlaisen alkuräjähdyksen kaiun. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Tutkijat uskovat, että heidän havaitsemansa jälki on syntynyt vain sekunnin murto-osia alkuräjähdyksen jälkeen. Jälki näkyy selkeänä vääntymänä vanhimmassa valossa, jonka teleskoopilla voi havaita.

Tutkijoiden työ tullaan vielä tarkastamaan huolellisesti, mutta jo nyt havainto on nostanut esiin mahdollisuuden Nobel-palkinnosta.

– Tämä on ainutlaatuista, John Hopkinsin yliopiston fysiikan ja astronomian professori Marc Kamionkowski arvioi BBC:lle.

– Olen nähnyt tutkimuksen: sen argumentit ovat vakuuttavia ja mukana olevat tutkijat ovat varovaisimpia ja konservatiivisimpia henkilöitä, joita tunnen.

Tutkimuksessa tehdystä läpimurrosta on kertonut amerikkalaisryhmä, joka työskentelee BICEP2-nimisessä projektissa.

Ryhmä on käyttänyt etelänavalla sijaitsevaa teleskooppia tehdäkseen yksityiskohtaisia havaintoja pienellä taivaskaistaleella.

Lisää aiheesta BBC:n uutisessa

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.