Mainos

Tutkijat varoittavat: Fukushiman reaktori vuotaa yhä

Vuoden 2011 Fukushiman ydinturman saastuttamat vedet yltävät yhä Yhdysvaltoihin ja lisäävät säteilyä maan rannikolla, varoittavat tutkijat.

Tyynestä valtamerestä on mitattu kohonneita säteilypitoisuuksia alueilta, joille Fukushiman saasteiden on huomattu jo aiemmin yltäneen. Tutkijoiden mukaan tämä on merkki siitä, että vahingoittuneesta reaktorista vuotaa yhä radioaktiivisia isotooppeja.

Mittaustulokset vahvistavat tutkijoiden mukaan myös, etteivät ydinturman vaikutukset ulotu Yhdysvalloissa pelkästään muutamille alueille, vaan säteilyä on havaittavissa yli 1 600 kilometrin alueella rannikolla.

Jäämiä cesium-isotooppi 134:stä on mitattu viime kuukausina useiden satojen kilometrien matkalta Oregonin, Washingtonin ja Kalifornian rannikkoa sekä Kanadan Vancouverin saaren ympäristöstä.

Mitatut säteilytasot ovat toistaiseksi korkeimmat, mitä Fukushiman turman jälkeen on mitattu Japanin ulkopuolella. Tutkijoiden mukaan ne eivät kuitenkaan ole tasolla, joka uhkaisi ihmisiä tai mereneläviä.

Mittauksia on suorittanut sitoutumaton amerikkalainen Woods Hole -tutkimusinstituutti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.