Mainos

Venäläiset suhtautuvat Staliniin aiempaa myönteisemmin

Venäläisten suhtautuminen neuvostodiktaattori Josif Staliniin on muuttunut pehmeämmäksi viimeisimpien 15 vuoden aikana, selviää venäläisen tutkimuslaitoksen Levada-keskuksen kyselystä.

45 prosenttia kyselyyn vastanneista venäläisistä on sitä mieltä, että Stalinin ajan kuolonuhrit voidaan oikeuttaa, koska Venäjä saavutti tuona aikana mahtavia tavoitteita ja tuloksia. Vuonna 2012 tuota mieltä oli 25 prosenttia vastanneista.

41 prosenttia on taas sitä mieltä, ettei mikään oikeuta ihmisten kuolemia. Kolme vuotta sitten tuon mielipiteen jakoi 60 prosenttia vastanneista.

Arviot Stalinin uhrien määrästä vaihtelevat, mutta kommunismin ja hallitsijan aatteiden puolesta arvioidaan kuolleen kymmenien miljoonien.

Levada-keskuksen 20.–23. maaliskuuta tehtyyn kyselyyn vastasi 1 600 ihmistä eri puolilta Venäjää.

Mielipiteeseen vaikuttavat monet tekijät

– Jos 2000-luvun alussa Stalinin persoonaan suhtauduttiin negatiivisesti, nykypäivänä iso osa (39 prosenttia) vastaajista suhtautuu siihen positiivisesti. Heistä 30 prosenttia tuntee kunnioitusta, seitsemän prosenttia sympatiaa ja kaksi prosenttia ihailua, Levada-keskuksen asiantuntija Karina Pipija kommentoi uutistoimisto Interfaxille.

Pipijan mukaan vastaajien suhtautumiseen 165-senttiseen hirmuhallitsijaan vaikuttaa merkittävästi ikä, asuinpaikka, koulutus ja elintaso.

Asiantuntija mainitsee esimerkkinä nuoret vastaajat, joista joka toinen suhtautuu Stalinin persoonaan välinpitämättömästi. Iäkkäämmät vastaajat puolestaan suhtautuvat Staliniin useammin kunnioituksella.

Moskovalaiset kokevat selvästi enemmän negatiivisia tunteita kuin maaseudun asukkaat. Samoin varakkaat venäläiset suhtautuvat diktaattoriin kielteisemmin kuin köyhät.

Kaikkiaan keinoja kaihtamattoman diktaattorin näkevät positiivisimmassa valossa 55-vuotiaat tai sitä vanhemmat, alle keskitason koulutetut, köyhät ja maaseudulla asuvat ihmiset.

Stalinille patsas?

Kommersant-lehti kertoi tässä kuussa Venäjän kommunistisen siiven suunnittelevan Stalinin muiston kunnioittamista pystyttämällä patsaita ja nimeämällä uudestaan kaupunkeja ja katuja. Ehdotus liittyy lähestyvään Voiton päivään, sillä toisen maailmansodan loppumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta.

Levada-keskuksen kysely osoitti, että 37 prosenttia venäläisistä kannatti Stalinin patsaan pystyttämistä. 25 prosenttia puolestaan tyrmäsi ajatuksen.

Volgograd-kaupungin nimeämistä jälleen Stalingradiksi kannatti 31 prosenttia, kun taas 69 prosenttia vastusti ajatusta.

Vaikka suhtautuminen Staliniin on pehmentynyt, hallitsijan armottomuus on kuitenkin muistissa. 46 prosentille vastaajista Stalinin kuolema merkitsi terrorin ja sortokauden loppumista. 24 prosenttia oli taas sitä mieltä, että Stalinin kuoltua Venäjä menetti mahtavan hallitsijan ja opettajan (kaksi vuotta sitten tuota mieltä oli 18 prosenttia).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.