Mainos

Tutkimus: Tupakoinnin lopettaminen lisää onnellisuutta

Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakoinnin lopettaminen nostaa ihmisen mielialaa samalla tavalla kuin mielialalääkkeet.

Brittitutkijoiden mukaan paljon tupakoineet kertoivat lopettamisen jälkeen, että heillä oli vähemmän masennus- ja ahdistusoireita sekä stressiä. Lisäksi onnistuneesti lopettaneilla oli positiivisempi asenne elämään kuin niillä, jotka jatkoivat tupakointia.

Tutkittavassa ryhmässä tupakoivat olivat keskimäärin 44-vuotiaita ja polttivat 10-40 savuketta päivässä.

Tutkimuksen johtaja Gemma Taylor Birminghamin yliopistosta sanoo tutkimuksen murtavan myyttejä tupakoinnista.

– Yleisesti uskotaan että tupakointi on hyväksi ihmisen psyykkiselle terveydelle. Tupakointi helpottaa stressiä ja auttaa rentoutumaan - tämäntyyppisiä yleisiä myyttejä on vaikea murtaa, Taylor sanoo.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.