Mainos

Työteho nousee Itävallassa viinin, Ranskassa kahvin voimalla

Pienten ja keskisuurten yritysten tavat parantaa työtehokkuutta ja tuottavuutta vaihtelevat suuresti eri maiden välillä, kertoo HP:n teettämä tutkimus.

Siinä missä ranskalaiset saavat piristystä päiviinsä kahvitauoista, espanjalaiset osaavat hyödyntää tehokkaasti työmatkojaan. Iso-Britanniassa taas arvostetaan työkavereiden kanssa vietettyjä lounastunteja.

Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia itävaltalaisista vastaajista uskoo parantavansa työtehoaan harrastamalla työpäivän jälkeen liikuntaa. Yhtä moni vastaaja uskoo, että työkavereiden kanssa nautittu lasillinen nostattaa työtehoa pitkällä aikavälillä.

HP:n markkinointijohtaja Luis Casadon mukaan tutkimus paljastaa työntekijöiden erilaisten arkirutiinien ja vapaa-ajan aktiviteettien tuovan yrityksille yllättäviä hyötyjä.

- Työpaikkojen taukojen ei normaalisti ajatella lisäävän tuottavuutta, mutta tutkimus todistaa niistä olevan hyötyä niin johtajille kuin työntekijöille. Tauot, käytäväkeskustelut työkavereiden kanssa tai pieni urheilusuoritus työpäivän aikana antavat etäisyyttä työasioihin, jolloin tuottavuus paranee, Casado sanoo.

Tutkimukseen osallistui työntekijöitä 91 pk-yrityksestä Espanjasta, Hollannista, Iso-Britanniasta, Itävallasta, Ranskasta ja Saksasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.