Mainos

Tyttö kertoi karmeita koulubussissa: "Vanhemmat eivät ole liikkuneet kahteen päivään"

Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa viranomaiset ovat joutuneet selvittelemään karmeaa perhetragediaa.

McKeesportin alueen poliisi löysi nelilapsisen perheen vanhemmat kuolleina kotoaan. Uutiskanava ABC:n mukaan tapausta ryhdyttiin alun perin selvittämään seitsemänvuotiaan tyttären kerrottua koulubussissa vanhempiensa tilasta.

Tyttö kertoi, että hänen vanhempansa eivät olleet liikkuneet pariin päivään. Hän sanoi vanhempien myös vaihtavan väriä.

Kun kouluviranomaisten olivat ilmoittaneet asiasta polisille, poliisi löysi kuolleet vanhemmat. Samalla löytyi huumeidenkäyttöön viittaavaa välineistöä.

Poliisin tullessa perheen kotiin talossa olivat yhdessä kuolleiden 26- ja 25-vuotiaiden vanhempien kanssa perheen muut lapset. Nuorin heistä oli yhdeksän kuukautta vanha.

Poliisin mukaan lapset otettiin alueen lastensuojelun hoitoon.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.