Mainos

Uima-allasansa päätti puhvelin karkureissun

Viikkoja karkuteillä oleen puhvelin reissu on päättynyt nolosti Yhdysvalloissa.

Puhveli putosi peitettyyn uima-altaaseen kuin ansaan konsanaan.

Huomattuaan suojapressussa kaksi reikää uima-altaan omistaja havaitsi myös liikettä pressun alla. Säikähdys oli suuri, kun pressun alta paljastui suuri, ruskea puhveli.

Eläin kiskottiin ylös altaasta kahden miehen voimin puhvelin sarveen lassotun köyden avulla.

Paikalle kutsuttu poliisi totesi eläimen olevan yksi naapurilta karanneista kolmesta puhvelista. Kaksi muuta oli saatu kiinni jo aiemmin.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.