Mainos

Ukraina suree lentonäytösturman uhreja

Ukraina hiljeni tänään kansalliseen surupäivään muistaakseen viikonloppuna sattuneen tuhoisan lentonäytösonnettomuuden uhreja.

Ukrainan presidentti Leonid Kutshma julisi maahan maansurun lauantain lentonäytösturman vuoksi.

Liput laskettiin ympäri maata puolitankoon, mustat surunauhat muistuttivat tragediasta, ja onnettomuuspaikalla järjestettiin muistotilaisuus, johon osallistui yli tuhat ihmistä.

-Tämä murhenäytelmä on koskettanut jokaista ukrainalaista. Rukoilemme yhdessä katastrofien uhrien puolesta, jotta he saisivat levätä rauhassa, muistotilaisuudessa puhunut pappi sanoi.

Tilaisuuteen osallistui uhrien omaisten lisäksi myös useita turmasta täpärästi selvinneitä.

-Tulimme tänne kunnioittamaan heitä, jotka eivät selvinneet. Joka puolella oli ruumiita... Olimme onnekkaita kun selvisimme hengissä. Aina kun suljen silmäni, näen sen kaiken uudestaan, kertoi Tatjana Volobujeva.

Samaan aikaan turman tutkinnat jatkuivat. Jo aiemmin maan ilmavoimien erotettu komentaja Viktor Strelnikov ja kolme muuta upseeria pidätettiin.Tapahtuman järjestäjien lisäksi turmakoneen kahta lentäjää vastaan valmistellaan syytteitä. Omaiset vaativat vastuullisia tilille tiukin sanoin.

-Näytöksen järjestäjät tulevat palamaan helvetissä, äitinsä turmassa menettänyt Anton sanoi.

Suuronnettomuus sattui lähellä Lvivin kaupunkia lauantaina. Ukrainan ilmavoimien 60-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettyyn näytökseen osallistuneet lentäjät menettivät koneensa hallinnan kymmenientuhansien katsojien yllä. Kaksimoottorinen Suhoi Su-27 putosi väkijoukkoon ja syttyi tuleen.

Onnettomuudessa kuoli 83 ihmistä, joista monet olivat lapsia. Lisäksi lähes 200 ihmistä loukkaantui. Kutshma on ilmoittanut haluavansa kieltää kokonaan ilmavoimien lentonäytökset.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.