Mainos

Ukrainalaisten suru vaalipäivänä: "En pääse äänestämään, haluaisin itkeä"

Donetskissa Itä-Ukrainassa vain noin 400 äänestyspaikkaa runsaasta 2400:sta on saatu avattua, kerrotaan aluehallinnon verkkosivuilla.

Paikalla olevan uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan kadut ovat pääosin autioina.

– Ukraina kuuluu nykyisin täysin toiseen maahan, joten en käsitä, miksi meidän pitäisi ottaa osaa näihin vaaleihin, sanoi Elisabetaksi esittäytynyt nainen kaupungin keskustassa.

Kalininskan kaupunginosassa Raissa-niminen kotirouva yritti käydä äänestämässä tutulla koululla, mutta äänestyspaikka oli suljettu.

– Kävimme lentokentällä, koska luimme, että siellä voisi äänestää. Tämä on niin sietämätöntä, että haluaisin itkeä. Haluaisin antaa ääneni muutoksen puolesta, koska rakastan Ukrainaa, Raissa tuskaili.

Äänestys Ukrainassa alkoi aamulla kahdeksalta ja päättyy illalla kahdeksalta. Virallisia tuloksia odotetaan vasta huomenna.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.