Mainos

Ukrainan kapinalliset saattavat yhä havitella Mariupolia

Vaikka viime päivinä Itä-Ukrainan tulitauko on pitänyt hyvin, harva uskoo tilanteen jatkuvan rauhallisena kovin pitkään.

Esimerkiksi monet venäläiskommentaattorit pitävät tulitaukoa vain väliaikaisratkaisuna. Samaa mieltä on strategian pääopettaja, majuri Tommi Lappalainen Maanpuolustuskorkeakoulusta.  

-Todennäköisesti tilanne säilyy epävakaana. Uskon, että liennytys ja eskalaatio vaihtelevat tulevien viikkojen ja kuukausien aikana, Lappalainen kommentoi.  

Yksi alueista, joilla taistelut todennäköisimmin jatkuvat tavalla tai toisella, on Mariupolin puolen miljoonan asukkaan satamakaupunki Asovanmeren rannalla. Venäjän tukemat kapinalliset ehtivät jo kertaalleen tulittaa kaupunkia raketein kuukausi sitten ennen kuin keskittivät huomionsa Debaltseven valtaamiseen.  

Mitään pikaisia käänteitä tuskin on luvassa.  

-Tällä hetkellä näyttää siltä, että Venäjällä olisi jonkinlainen intressi pitää kiinni sovitusta tulitauosta. Voi olla, että väkivaltaisuudet alkavat keväämmällä uudestaan ja silloin Mariupolin hallinnasta käydään uusia taisteluita, arvioi vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista.  

Lappalaisen mukaan aika on konfliktissa kapinallisten puolella. Ukrainalla on ollut viime aikoina suuria vaikeuksia löytää miehistöä pahoja tappioita kärsineelle rintamalle, kun Venäjä pystyy tukemaan separatisteja joustavasti vuotavan maarajan yli.

Sillanpääasema matkalla Krimille

Sen lisäksi, että Mariupol on kooltaan merkittävä kaupunki, se olisi kapinallisille merkittävä sillanpääasema maayhteyden muodostamisessa Krimin niemimaalle.

Lisäksi se toisi heidän käyttöönsä merkittävän satamakaupungin, jollaista heillä ei vielä ole. Tosin käytännössä separatistit pystyvät käyttämään Venäjän satamia Asovanmeren rannalla.  

Ukrainan hallinnolle kaupungin arvo olisi myös symbolinen. Jo Debaltseven tappio kirpaisi pahasti, ja Mariupolin suurkaupungin menetys nakertaisi sotilaiden taistelumoraalia entisestään.  
Jos taistelut leviäisivät Mariupoliin, Minskin tulitaukosopimuksen pitämismahdollisuudet muuttuisivat vähäisistä olemattomiksi. Saaren mukaan tulitauko muuttuisi kuolleeksi kirjaimeksi viime syksynä solmitun edeltäjänsä tapaan.  

-Venäjä otti jo riskin Debaltsevessa. Saman taktiikan käyttämistä Mariupolissa ei voitaisi enää suvaita.  

Tulitauon törkeä rikkominen söisi myös sopimuksen pihtisynnytyksessä avustaneiden länsijohtajien arvovaltaa ja jyrkentäisi Venäjän vastaisia äänenpainoja. Ensiaskel siihen suuntaan oli jo Britannian päätös lähettää Ukrainan avuksi sotilasneuvonantajia.  

-Lännelle Mariupolin valtaaminen olisi signaali siitä, ettei tulitauosta olisi enää paljon jäljellä. Harkittavaksi tulisivat lisäpakotteet Venäjää vastaan ja myös suora sotilaallinen tuki Ukrainalle, Lappalainen sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.