Mainos

Ukrainan Tymoshenko ryhtyi syömälakkoon

Ukrainan oppositiojohtaja Julia Tymoshenko on aloittanut syömälakon, jolla hän vastustaa kohteluaan vankilassa. Tymoshenkon asianajajan mukaan entinen pääministeri on ollut syömälakossa viime perjantaista alkaen.

Tymoshenko vietiin perjantaina vastoin tahtoaan sairaalaan, mistä hänet palautettiin vankilaan sunnuntaina. Asianajajan mukaan vanginvartijat olivat pahoinpidelleet Tymoshenkoa pakottaessaan tämän sairaalaan. Tymoshenko oli myös kieltäytynyt hoidosta.

Oppositiojohtaja tuomittiin viime vuonna seitsemäksi vuodeksi vankeuteen virka-aseman väärinkäytöstä. Hän on valittanut vankilassa selkäkipuja ja vaatinut päästä hoitoon ulkomaille.

Tymoshenko joutuu vielä vastaamaan syytteisiin veronkierrosta ja kavallusyrityksestä. Näistä syytteistä hän voi saada jopa 12 vuoden tuomion. Syytteitä on pidetty poliittisina.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.