Mainos

Ukrainassa 40 000 osoitti mieltään keskusaukiolla

Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan kerääntyi tänään noin 40 000 ihmistä marssimaan hallitusta vastaan.

Viidennessä perättäisessä sunnuntaimarssissa mielenosoittajat protestoivat presidentin päätöstä hylätä yhteistyösopimus EU:n kanssa.

Aikaisemmat sunnuntaimarssit ovat keränneet jopa satojatuhansia ihmisiä. Ensimmäinen sunnuntaimarssi tehtiin jo 24. marraskuuta.

Hiljaisesta osanotosta huolimatta oppositio aikoo jatkaa presidentin eron vaatimista. 

– Me jatkamme taistelua, emme aio lähteä täältä mihinkään. Me emme vaadi vain hallituksen eroa, vaan myös uusia presidentin vaaleja, totesi oppositiojohtaja, entinen nyrkkeilijä Vitali Klitshko. 

Tämän päivän protesti päättyi rauhallisesti ja vain muutama tuhat ihminen jäi uutistoimisto AFP:n mukaan seuraamaan konserttia keskusaukiolle. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.