Mainos

Ulkomaalaisia evakuoidaan Norsunluurannikolla

Ranskalaissotilaat evakuoivat kaikki ulkomaalaiset Norsunluurannikon Bouaken kaupungista. Kapinalliset miehittivät kaupungin viime viikolla. Evakuoinnista kertoi Ranskan puolustusministeri Michele Alliot-Marie tänään.

Norsunluurannikon tapaan Länsi-Afrikassa sijaitseva Nigeria puolestaan lähetti hävittäjiään levottomuuksien ravistelemaan maahan. Myös Ghana on valmis lähettämään joukkoja "demokratian vakauttamiseksi", Nigerian apulaisulkoministeri Dubem Onyia kertoi.

Kolme nigerialaishävittäjää saapuikin Norsunluurannikon suurimpaan kaupunkiin Abidjaniin torstaina iltapäivällä. Myös sotilaita saapui maahan. Nigerian armeijan edustaja vahvisti joukkojen lähettämisen.

Viikko sitten ryhmä sotilaita ryhtyi Norsunluurannikolla kapinaan, joka kuitenkin pian pääosin kuivui kokoon. Lähes 300 ihmistä sai surmansa yhteenotoissa. Maan toiseksi suurin kaupunki Bouake ja maan muslimienemmistöisen pohjoisosan suurin kaupunki Korhogo sekä alueita maaseudulla on kuitenkin edelleen kapinallisten hallussa.

Hallitus kuvaa viime viikon tapahtumia vallankaappausyritykseksi. Kapinalliset sanovat protestoivansa armeijan irtisanomisten vuoksi. Ranska päätti pian lähettää entiseen siirtomaahansa joukkojaan suojaamaan ulkomaalaisia.

Bouakessa oli tänään suhteellisen rauhallista ensimmäistä kertaa sitten kapinan alkamisen. Silminnäkijöiden mukaan aiemmat taistelut ovat kuitenkin vaatineet runsaasti uhreja. Reutersin kirjeenvaihtaja kertoi laskeneensa reilut sata ruumista lojumassa taloissa ja kaduilla.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.