Mainos

Ulkomaiden uutisvuodesta poimittua: EU:n kriisistä arabikevään viilenemiseen

Ulkomaiden osalta uutisvuosi 2012 muistetaan muun muassa siitä, että maailman merkittävistä maista kolme eli Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä valitsivat itselleen presidentit.

Venäjän vuotta väritti ennen muuta Vladimir Putinin selvä vaalivoitto maaliskuussa sekä viranomaisten kovat otteet opposition mielenilmauksia vastaan.

Esimerkiksi punk-yhtye Pussy Riotin naiset päätyivät vankilaan Putinin vastaisesta tempauksesta kirkossa.

Venäjän ihmisoikeustilanteesta riittää uutisoitavaa varmasti myös tulevana vuonna.

Samoin Putinin selkävaivoista. Huhujen mukaan Moskovassa varaudutaan jo Putinin sairauslomaan.

Sen vuoksi Putinin lähipiiri saattaa syrjäyttää viimeksi presidenttinä toimineen, nykyisen pääministeri Dimitri Medvedevin, jotta hän ei Putinin sairastaessa nousisi virkaa tekeväksi presidentiksi ja alkaisi uhata Putinin asemaa.

Euroalueella uusi työttömyysennätys

Euroopan Unioni sai Nobelin rauhanpalkinnon, mutta talouden saralla vuosi oli edelleen erittäin vaikea.

Työpaikat vähenivät kuukausi kuukaudelta. Vuoden päättyessä euroalueen uusi ennätys on lähes 12 prosentin työttömyysaste. Nuorista useampi kuin joka viides on työttömänä. Saavutus on se, että euroalue säilyi.

Euron arvo on nyt vuoden vaihtuessa dollariin verrattuna jopa hieman vahvempi kuin vuosi sitten.

Kreikan valtiovarainministerin mukaan ensi vuosi näyttää, eroaako Kreikka eurosta vai ei. Kreikan lisäksi myös sen kumppani Kypros tarvitsee pelastuspaketin. Lainan ehdot yritetään sopia heti tammikuussa.

On edelleen mahdollista, että myös Espanja ja Italia tarvitsevat lainaa EU-kumppaneitaan.

Saksassa ja Italiassa on ensi vuonna parlamenttivaalit, ja tämä jarruttaa osaltaan EU:n tarvitsemia uudistuksia.

Ratkaisevan tärkeää EU:n talouden kannalta on tietenkin myös ympäröivän maailman talouskehitys. Luvassa on kuitenkin valoisampi vuosi - niin uskoo ainakin yhä useampi EU-johtaja.

Islamisteille valta arabikevään jälkeen

Etelämpänä arabikevät viileni yhä kovenevaksi pakkaskeliksi.

Vuosi näytti selvästi, että uudistusmieliset eivät onnistuneet täyttämään syrjäytettyjen diktaattoreiden jättämiä valtatyhjiöitä.Valta on yhä selvemmin islamisteilla.

Esimerkiksi Egyptissä uusi presidentti Mohammed Mursi on ylittänyt valta-oikeutensa Muslimiveljeskunnan tuella.

Vastalauseeksi uudistusmieliset ovat aloittaneet jälleen valtaisat mielenosoitukset Tahririn aukiolla.

Syyriassa jatkuu edelleen täysimittainen sota. Yli 40 000 ihmistä on kuollut, mutta ulkomaailma ei ole puuttunut tilanteeseen.

Ehkä länsimaiden into vaikuttaa arabimaailmaan kasvaa, jos radikaalit ja aseistautuneet islamistit saavat lisää jalansijaa. Merkkejä tästä näkyy jo selvästi Libyassa, Egyptissä ja Syyriassa.

Yksi esimerkki on näissä maissa Yhdysvaltain suurlähetystöihin syyskuussa tehty hyökkäys.

Suomi sai muistutuksen Jemenin sekavasta tilanteesta, kun suomalaispariskunta kaapattiin maassa ennen joulua.Vielä ei tiedetä, keitä kaappaajat ovat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.