Mainos

Uponneen tankkerin öljy saastuttaa yhä uusia alueita Espanjassa

Yhä laajemmat alueet ovat saastumassa Prestige-öljytankkerista valuneesta öljystä, arvioivat asiantuntijat Espanjassa tänään. Öljyä on nyt lähes 500 kilometrin pituisella alueella Espanjan luoteisrannikolla. Atlantilla havaittiin lauantaina neljä suurta öljylauttaa. Niistä kaksi oli lähestymässä uhkaavasti Espanjan rannikkoa, kaksi taas oli kauempana alueella, jolla Prestige upposi tiistaina.

Pahimmin saastuneelle alueelle Galiciaan on varapääministeri Rajoyn mukaan lähetetty tuhat ihmistä pelastustöihin. Vapaaehtoisia on lisäksi useita tuhansia.

Espanjan varapääministeri Mariano Rajoy vakuutti kuitenkin, että Prestigestä ei ole vuotanut öljyä aluksen uppoamisen jälkeen. Prestige katkesi kahtia ja puoliskot ovat noin 4000 metrin syvyydessä. Alusta tutkimaan on tulossa ranskalainen erikoissukellusvene Nautilus.

Espanjan viranomaisten mukaan Prestigestä on valunut kaikkiaan 11 000 tonnia raskasta polttoöljyä mereen. Espanjalainen El Pais -lehti on kertonut, että määrä olisi todellisuudessa lähes kaksinkertainen eli 20 000 tonnia.

Greenpeace-ympäristöjärjestö arvosteli tänään viranomaisia hitaasta ja puutteellisesta toiminnasta. Järjestön mukaan viranomaiset ovat kieltäytyneet toimittamasta säiliöitä, joihin Greenpeacen vapaaehtoisten keräämä öljy voitaisiin laittaa.

Prestigen säiliöissä arvellaan olevan vielä vajaat 60 000 tonnia öljyä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan öljy kiinteytyy niin paljon 3,5 kilometrin syvyydessä, ettei se enää nouse pintaan. Asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä tankit saattavat paineen vaikutuksesta hajota.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)

Suomi osallistuu öljyntorjuntatyöhön; lue lisää MTV3:n kotimaan uutissivuilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.