Mainos

Upseeri ammuttiin Espanjassa

Espanjalainen upseeri ammuttiin eilen Pohjois-Espanjan baskialueella Pamplonassa. Espanjan radion mukaan salamurha vaikuttaa baskien Eta-järjestön tekemältä.

Viranomaiset pitävät Etaa syyllisenä kahteen tiistaina tehtyyn autopommi-iskuun, joissa yksi ihminen sai surmansa ja toistakymmentä loukkaantui. Maanantaina kuoli räjähdyksessä Bilbaossa neljä ihmistä. Heidän arvellaan olleen Etan jäseniä, jotka joutuivat oman pomminsa uhreiksi.

Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar on julistanut, että hallitus ei taivu itsenäistä baskivaltiota tavoittelevan Etan terrorikampanjan edessä. Eta julisti tulitauon syksyllä 1998, mutta ilmoitti luopuvansa tulitauosta viime joulukuussa.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.